Sivut

maanantai 18. elokuuta 2014

Hääkiireitä

Ida kirjoittaa

Viime viikko meni tosi väsyneissä merkeissä, en tiedä onko se hääjännitys, polttariväsymys vai väsymystä töistä, joka sitä aiheuttaa.
Kaikki te jotka odotatte multa sähköpostia niin tänään illalla lupaan laittaa sitä!

Perjantaina suunnattiin Xsaran nokka kohti Tamperetta. Kyytiin oli pakattu paljon Tampereelle jo vietäviä häätavaroita, kaksi karvaista pikkukoiraa ja tietenkin Me <3

Lauantaina kävin koemeikissä ja -kampauksessa La Chocola:ssa. Sitten ihanasti laittautuneena sain hoidella hääasioita ympäri kaupunkia, ihan iltaan asti.


Sunnuntaina mää ja sulhanen, mun vanhemmat, sisko ja Pasin vanhemmat tavattiin Oliivipuu Ruokahuoneella. Testattiin saliin pöytäjärjestys ja koekattaus. Koekattaus jännitti mua todella paljon koska olin suunnitellut sitä vuoden mutta koskaan en ollut kokeillut kaikkea yhdessä. Olin enemmän kuin tyytyväinen. Valkoisia neilikoita ei valitettavasti löydetty kukkakaupoista tähän hätään joten neilikat pulloissa on väärän värisiä. Lisäksi meille tulee häihin suuria neilikoita, ei terttuneilikkaa.





Paljon on vielä askarreltavaa mutta paljon on saatu tehtyäkin, kyllä me selvitään! Nyt alkaa olla sellaista loppukirin tuntua kun häihin on 19 päivää. Kihlasormukset on jätetty rodinoitavaksi ja huollettavaksi ja tämän viikon perjantaina mulla on puvun muokkaus ompelijalla.

Jänniä aikoja!!

Love, Ida




6 kommenttia:

  1. Miten kävi hiusten kanssa`? Päädyitkö ottamaan koko paketin vaiko vain meikin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi anteeksi, multa oli jäänyt huomaamatta kommenttisi! :(
      Otin koko paketin ja onneksi otin, siitä tuli täydellinen! <3

      Poista
  2. Nuo tuolihuput näyttävät kivoilta, onko niistä postaus tulossa pian? :)

    VastaaPoista
  3. Tuolihuput kiinnostavat kovasti! -p-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään olen jakanut postauksen niistä!

      Poista