Sivut

perjantai 21. helmikuuta 2014

Hääpukujen sovittamista

Sovitin ensimmäistä hääpukua täällä kotona ja tiesin heti, että vaikka puku oli kaunis, se ei tulisi olemaan se puku jonka haluan. Se ei ollut lainkaan sellainen, jonka olisin halunnut.Oikeastaan ainut kiva juttu siinä oli koristelu, mutta ajattelin kokeilla! Näin rikastuin yhdellä kokeilulla ja sain tietää mitä ainakaan en halua.
Menin sitten myöhemmin Jyväskylän juhla-asuun kokeilemaan pukuja. Itseasisassa taisi olla jopa heti seuraava päivä, sillä olin niin pettynyt tuohon ensimmäisenä kokeilemaani pukuun.
Kerroin Jonnalle millaisesta puvusta olen haaveillut ja millaisia pukuja haluaisin koittaa. Jonna haki toinen toistaan kauniimpia pukuja sovitettavaksi. 
Kaksi pukua oli ylitse muiden, toinen oli kauan haaveiltu puku ja toinen juuri täysin erilainen kuin koskaan olin kuvitellut. Upeita molemmat, mutta loppujen lopuksi kumpikaan niistä ei ole SE puku, joten uskallan tänne laittaa näistä kahdesta kuvat.
Kaksi täysin erilaista pukua. Kuvat on valitettavasti otettu kännykän kameralla, sillä ehdin jo siirtää muut kuvat toisaalle. Näistä kuitenkin huomaa mallin.
Tässä ensimmäisessä puvussa oli pitkä laahus, myös kauniit pitsikoristeet iskivät minuun. Puku oli top 3:ssa.
Tämä oli sellainen, jonka meinasin ihan tosissani jo tilata ja yksinkertaisesti siksi, että mielestäni näytin hyvälle tuossa. Oli kuitenkin yksi puku, jota en saanut mielestäni ja siksi päätin tilata juurikin sen toisen puvun. 
Olkaimet eivät kuulu mekkoon.

Tämä toinen puku taas oli ihana koristeluidensa puolesta, tykkäsin myös enemmän tämän yläosan mallista. Tämän puvun yläosa oli liian matala minulle, meinaa rintavarustus olisi tuolta valahtanut esiin ilman isompia muutoksia. Ja muutosten mahdollisuudesta ei ollut varmuutta. Tämäkin puku pääsi top 3:n joukkoon.
Olkaimet eivät kuulu mekkoon. 

Kuten kuvista huomaa, kummankaan mekon kanssa näitä kuvia ottaessa minulla ei ollut alushametta! Kuvista huomaa myös sen, ettei lyhyellä ole aina helppoa. Kaikki puvut joita sovitin, olisivat tarvinneet lyhennyksen. Jos pituutta löytyy 156cm, saa varautua lyhentämään hääpukunsa tai teettämään sen omilla mitoillaan. 


Voisin vaan jatkaa kaikkien ihanien pukujen sovittamista, mutta oma puku on jo tilattu! 
Vesileimasin kuvat toista blogiani varten, joten älkää ihmetelkö vaaleanpunaista pieni perhe blogi -tekstiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti