Sivut

keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Yrittäjän arkea Vol2

Yrittäjyyden plussapuolina puhutaan usein itsenäisyydestä - että saa sitten itse päättää ne työaikansa ynnä muuta. Tämä on tietysti teoriassa totta, mutta bisnekset ja elämä kyllä asettaa usein esteitä, vaatimuksia, mahdottomuuksia, haasteita...

Pyrkimys olisi tietysti pitää työt töissä,ei tuoda niitä kotiin. Tehdä työt normaalilla työajalla, ei iltaisin aamuisin tai öisin. Mutta osaltaan valitsemastani toimialasta johtuen täysien vapaapäivien viettäminen ei ole oikeastaan mahdollista tällä hetkellä. Tottakai voisin sanoa, että tilatkaa hyvät ihmiset tuotteenne hyvissä ajoin, ei 3 päivää ennen juhlia. Ja kun häät on ylihuomenna ja meillä ei ole ollenkaan kaitaliinoja, tai meidän kaitaliinat on jumissa smartpostautomaatissa kun tunnus ei toimi--- Ole siinä nyt sitten kylmän viileä ja sano että alan selvitellä asiaa huomenna kun en ole enää vapaapäivällä! Noup, asia hoidetaan siinä ja mahd pian :) Sellaista on yrittäjän arki - ongelmia tulee vastaan ilman aikataulua ja niihin pitää usein heti tarttua.

Malliesimerkki; menneet vapaapäiväni vietin suunnittelemalla extemporeVIP- häätapahtumaa johon päätin ensi lauantaina osallistua. Kävin DecoraHousella katsomassa Katjan uusia ihania kakkukoristeita, tein nettikauppapostitukset, kävin ostamassa karkkibuffakippoja... loman vietoksi voisi oikeastaan laskea Oscar-gaalan katselun mieheni kanssa herkkujen äärellä, jonka innoittamana käytiin maanantaina katsomassa Silver Linings Playbook ja syömässä Ohranjyvässä. Nam :)


Yrittäjyys on yksinäistä. Ainakin minun tapauksessani, kun pyöritän kauppaani tällä hetkellä yksin. Hoidan oman markkinointini, kirjanpitoni, kaiken suunnittelutyön.. ja näin ollen - vaikka minulla on rakkaita tukevia auttavia ihmisiä ympärilläni - vain minun päässäni on se visio siitä mihin ollaan menossa, vain minulla on täysi info siitä missä ollaan nyt. Arkisimmillaan se tarkoittaa sitä, että jos vaikkapa sairastun - kuka osaa etsiä mun lappuviidakosta tärkeät puhelinnumerot, kuka osaa tilata tuotteet oikeista paikoista, kuka osaa keittää kahvia kaupan kahvinkeittimellä?! Kannan itse kaiken vastuun yritykseni toiminnasta, vastaan sen veloista ja velvotteista.

On raskasta esimerkiksi unohtaa hoitaa joku asia - vaikka se olisi kuinka inhimillistä, kukaan asiakas ei tietenkään halua olla se jonka kohdalla se inhimillinen virhe tapahtuu. Ja virheen sattuessa -johtui se sitten minusta, tavarantoimittajasta,postista tai mistä tahansa universumin mustasta voimasta- kannan sen ja seuraamukset yksinäni. Se on kova paine ja pieni pelko, jonka kanssa oppii varmasti myös elämään :)

Tämä on pieni valkoinen valhe; perusluonteeltani olen pessimistinen realisti.
Mutta yritän oppia elämään lauseen mukaisesti :)
Mutta; tavoitteenani on muutamassa vuodessa kasvattaa yritystoimintaa niin, että pystyn jakamaan vastuuta ja luovuttaa tehtäviä muillekin :) Olen muuten miettinyt että ottaisin oikeen mielelläni tähän vaikka työharjoitteluun jonkun tradenomi- tms opiskelijan kesäsesongiksi. Vink Vink.
Ja jo ennen työntekijää toivelistalla on tilitoimiston palkkaaminen! Kyl mä noi taloushallinnon jutut osaan ja pystyn hoitamaan mutta kyllä se on se osa tätä työtä jota lykkään lykkään lykkään aina verohallinnon määrittämään viimeseen asti kun ei vaan huvittais...

Tässä taas muutamia ajatuksia tasapainosta itsenäisyys/yksinäisyys. Nyt jatketaan viikkoa häähömpän parissa! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti